Miksi minusta ei tullutkaan kuvataiteilijaa

Ai täh? Monikaan ei ehkä tiedä sitä, että alunperin olin hakeutumassa opiskelemaan kuvataiteen perusopintoihin, mutta hakupapereita täyttäessäni hain piruuttani ja täysin hetken mielijohteesta myös media-assistentin opintoihin suuntauksena valokuvaus ja graafinen suunnittelu. Tein hienon portfolion, kävin suorittamassa molemmat pääsykokeet, ja haastattelussa kuvataiteen opettaja pohdiskeli, että minulla on kenties enemmän annettavaa valokuvan puolelle. Mietin, että okei. Olen varmaan ihan todella huono piirtäjä, ja pääsykokeissa oli varmaan niin taitavaa sakkia että vinkkinä minun ei siihen edes kannattaisi pyrkiä. (Tuskin mukava opettaja näin oli ajatellut.) Ja niin kohtaloni oli sinetöity, ja aloitin media-assistentin opinnot samaisena syksynä.

“Kajo”, 2023 © Karoliina Gavrilov

Pikkuruinen 16 x 22 cm maisema, akryylit.

Opintojen alkaessa ilmeni, että osa opettajista vaihtui ja joku oli kätevästi opintovapaallakin. Ensimmäinen vuosi meni enimmäkseen valokuvan parissa, eivätkä läheskään kaikki oppilaat olleet kovinkaan motivoituneita opiskelusta. Graafista suunnittelua pääsimme opiskelemaan erilaisten työpajojen kautta. Olin itsekin monesti turhautunut, inspiraationi oli hukassa ja painin muutenkin tuohon aikaan pahojen itsetunto-ongelmien kanssa. (Elämässäni tapahtui juuri tuona syksynä kipeitä asioita.) Tuntui kuin kaikki olisi pelkkää pintaraapaisua aiheisiin, eikä käteen tuntunut jäävän mitään. Valokuvaus ja graafinen suunnittelu ovat kaksi täysin eri alaa, ja ihmettelin miksi ihmeessä ne oli yhdistetty yhdeksi perustutkinnoksi. Lisäksi noihin kahteen alaan hakee aikalailla erilaiset ihmistyypit, joten siinä oli yksi syy porukan motivaation puutteelle. Minä olen luonteeltani innokas uuden oppija ja seikkailija, ja olin kiinnostunut molemmista aloista. Olinhan tottunut tietokoneella näpertelijä ollut jo vuosikausia ja saanut ala-asteella ensikosketuksen ihanaan pelikonsolien maailmaan, kun saimme joululahjaksi Nintendon. (Toki kuljin yleensä veljeni matkassa hänen kavereidensa luona, koska fantasia- ja muut mielikuvitusta ruokkivat pelit olivat nielaisseet minut täysin mukaansa.) Kaksi vuotta on typerryttävän lyhyt aika saada kummastakaan täysin kiinni, varsinkaan jos niiden opinnot ovat yhdistetty. Ne ovat niin laajoja kokonaisuuksia, että kahdessa vuodessa ei edes yhden opinnoista kerkeä nauttia masun täydeltä vaikka valmiudet työelämään olisivat varmasti paremmat. Lisäksi minulla oli huono harjoittelukokemus graafisen suunnittelun puolelta, josta jäi todella huono maku suuhun. Työpaikalla oletettiin, että olisin osannut valmiiksi kaiken eivätkä he olisi halunneet resurssoida kenenkään työajasta harjoittelijan opastamiseen. Todella tympeä ajattelutapa. Lisäksi olen lukenut rivien välistä, että tuosta kokemuksestani on puhuttu selkäni takana ihan aineopettajan toimesta, joka on mielestäni huonoa käytöstä ja kykenemättömyyttä ottaa vastaan kritiikkiä omasta työstään. Voi toki olla, etten ole ainoa huonon kokemukseni kanssa. Harjoittelijan tulisi saada kouluaikana turvallinen ja kannustava kokemus työelämästä, jotta kynnys valmistumisen jälkeen työelämään hakeutumiseen olisi himpun verran matalampi. Tuollainen kokemus jättää pysyvän kolhun vasta kehittymässä olevaan ammatti-itsetuntoon, ja voi pahimmassa tapauksessa johtaa kokonaan syrjäytymiseen työelämästä.

Tässä vielä keskeneräinen teos, joka kaipaa jotain pientä kivaa. Koko 42 x 30 cm, akryylit. © Karoliina Gavrilov

Joka tapauksessa, valmistuin media-assistentiksi. Valokuvauksen opettajani oli aina minua kohtaan kannustava, ja hän sanoitti minulle kuinka hyvä siinä olin, kiitos siitä. Suurimmaksi unelmaksi kouluaikana nousi 'valokuvataitelijan' tittelin saavuttaminen joskus tulevaisuudessa. (Adding to bucket list) 

Kuvataiteet eivät siltikään ole jättäneet minua koskaan rauhaan. Elämässäni on ollut kausia jolloin olen lyhyen mutta intensiivisen jakson maalannut erilaisia menetelmiä käyttäen ja tutustunut uusiin tekniikoihin. Olen myös osallistunut erilaisille kursseille aina serigrafiasta hopeakorujen tekemiseen. Äitini on aina kannustanut minua taiteen pariin, ja lapsena kävinkin posliininmaalauksessa, tekemässä alakoululla savitöitä ja sitomassa iskän kanssa kurssilla perhoja. Äiti kannusti myös lukion jälkeen hakeutumaan medianomin opintoihin, mutta se taitekohta ei vielä itselleni ollut oikea aika. (Kumpa olisinkin valinnut tuon tien tuossa kohtaa!) Kaikenlainen käsillä tekeminen on siis ollut aina läsnä elämässäni ottipa se minkä muodon tahansa. Minä olen muutenkin aina se, joka kotonakin tarttuu vasaraan tai korjaa meidän autosta jonkun pikku jutun (kiitti iskä ohjeistuksista).

Noh, palatakseni takaisin kuvataiteisiin. Vuonna 2011 taisi olla eräs aktiivisimmista kausistani piirtämisen ja maalaamisen saralla. Ostin silloin eräästä joensuulaisesta taideliikkeestä herkullisen hyvät akvarellit. Niiden värimaailma on täyteläinen, runsas ja pigmenttinen, joten hurahdin työstämään niillä vaikken varsinaisesti koskaan akvatellitekniikkaa ole taitanutkaan. (Adding to bucket list) Vanhoihin töihin on välillä hauska palata, koska ne heijastavat kunkin ajan lähestymistapaani taiteeseen, kuvastavat sen hetkistä kehitystasoani, ja niiden kautta pääsen myös kurkistamaan menneeseen ajatusmaailmaani.

Tyylini on maalauksessakin hyvin intuitiivinen, nopea, selkärangasta tuleva, sanoisinko naivistinen, ja rakastan teoksissa abstraktiutta! Inspiroidun, kun silmä lähtee seikkailulle ja alkaa hahmottaa erilaisia asioita, joita voi työstää eteenpäin ja antaa mielen kuljettaa tarinaa eteenpäin sipaisu kerrallaan. Olen myös aika suurpiirteinen vaikka yksityiskohtien nyhrääminen sykähdyttää minua myös. Minulla ei ole yleensä varsinaista ajatusta minkä näköinen valmiin työn pitäisi olla, ja sitten tuleekin yhtäkkiä se tunne että VALMIS! Ai jai. Tyydyttävää.

“Pinnan alla”, 2023 © Karoliina Gavrilov

Tämä teos on halkaisijaltaan 20 cm. Koen, että tästä puuttuu vielä jotain, joten muhitan rauhassa ajatuksia taulun lopullisen viimeistelyn osalta. Maalattu akryyleillä.

Se, että olen valokuvannut viimeisen kymmenen vuoden aikana paljon, on varmasti tuonut taiteelliseen ilmaisuuni uusia ulottuvuuksia. Pystyn ajattelemaan itseni maalauksieni paikkoihin, kuinka siellä varjot ja valo lankeaa, ja miten maalauksiin saa luotua tunnetta ja syvyyttä. Sellaiset kyvyt minulta puuttuivat 15 vuotta sitten. Kaikella on siis varmasti tarkoituksensa, ja tästä on hyvä jatkaa uusien asioiden opiskelua. Myös sekin tarkoitus, että uskaltauduin hypätä yrittäjyyden pyörteisiin mediapalveluideni osalta. Yrittäjyys antaa minulle vapauden toteuttaa kaikkia taiteellisia lahjojani. Saan itse rytmittää työtäni ja ottaa tyhjää tilaa tarpeen mukaan, joka taas ruokkii luovuuttani ja mahdollistaa flow-tilaan pääsemisen. Se on myös puskenut kokeilemaan uusia asioita ja tapoja työllistyä. En ota nykyään mitään itsestäänselvyytenä - töitä pitää tehdä yrittäjänä tuplamäärin, jotta voisi maksaa itselleen palkkaa. Nostan siis hattua kaikille, jotka tallailevat kanssani tällä samaisella polulla. En lähde kevyin mielin suosittelemaan sitä kenellekään, ellei tiedä toteuttavansa sieluntehtäväänsä sen kautta. Parasta kaikessa on upeiden ihmisten kohtaamiset.

“Talven Taikametsän kulkijat”, 2023
© Karoliina Gavrilov

30 x 30 cm, akryylit.

Olen huomannut, että välillä on hyvä pysähtyä ja listata asioita, joiden tekemisestä nauttii. Kuulostella, onko lähiaikoina päässyt niiden pariin, ja jos ei, ottaa niille tietoisesti aikaa. Muistutella itseään tekemään hyvää oloa tuovia asioita, ja tarttua rohkeasti toimeen tilaisuuden tullen. Itselläni toimii hyvin listat, joihin voi aina palata uudestaan ja uudestaan. Minulla oli ollut jo kuukausia vahva tunne pensseliin tarttumisesta, mutta en kuunnellut intuitiotani asian suhteen, vaan ohitin ja unohdin aina asian. Kunnes tein listan, johon alkoikin löytyä monia rakastamiani asioita, jotka jostain syystä olivat jääneet taka-alalle. Syyslomalla kaivelin kaapeista pensselit ja kävin ostamassa lisää taulupohjia, ja PLOPS; luovuuden tulppa irtosi vihdoin ja viimein. Kylläpä tuntuu hyvältä. Kokeile sinäkin!

“Näky”, 2023 © Karoliina Gavrilov
30 x 21 cm, akryylit.

Muistelin tuossa juuri eilen illalla unen saapuessa eteeni tullutta kolmea maalausta, jotka tiesin vielä joskus maalaavani. Ne olivat upeita! Liikutuin jostain syystä kyyneliin asti, ja tajusin päässeeni askeleen lähemmäs itseäni. Kuvataiteilijaa, joka minusta pitikin tulla.

Talven tunnelmaa viikkoosi! Muistakkee heijastimet! ♥ Karoliina

Parisuhdeturinaa ♥

Puhutaanko hetki läheisyydestä?

Parisuhteessa avainasemassa ovat läheisyys ja toisen kosketus. Ne eivät ole mikään automaatio, vaan niihin pitää yhdessä tietoisesti panostaa ja ottaa niille riittävästi aikaa. Molemmilla osapuolilla täytyy olla yhteinen halu antaa sekä ottaa vastaan läheisyyttä. Parisuhteeseen rakentuu helposti tietynlaisia rutiineja, ja jos niihin jotka salakavalasti etäännyttävät toisesta ei kiinnitä tarpeeksi ajoissa huomiota, saattaa parisuhde kariutua huomaamattaan. Kosketuksen vähäisyys tai jopa kokonaan puuttuminen syöksee usein kierteeseen, jossa parisuhteessa läheisyyttä ei ole enää juuri ollenkaan, ja siitä tulee ihan normaalia.

“Luottamus parisuhteessa rakentuu pienistä merkityksellisistä hetkistä pala palalta sekä konkreettisten tekojen kautta.”

Räpläätkö vielä sängyssä ennen nukahtamistasi puhelinta, etkä muista että vieressäsi kenties pötköttää joku hieman tärkeämpi asia? Onko kotona puuhastellessasi oikeasti niin kiire, ettet kerkeä muiskauttaa edes pientä pusua tai antaa hipaisua puolisollesi? Mikä on äänen värisi kohdatessasi hänet arjen pyörityksessä?

Noh, kukapa sitä aina kaiken “oikein” tekisi. Mutta kannattaa muistaa, että itse sinä valitset jokaisen tekosi, ei kukaan muu. Ja pienikin suunnan muutos omassa käyttäytymisessä voi olla muutos parempaan ja saada liikkeelle suurempia voimia, jotka tuovat tullessaan nopeastikin positiivisia tuloksia.

Koska ymmärryksemme muita kohtaan kasvaa itseymmärryksen kautta, voit myös pohtia seuraavia kysymyksiä: Mitä asioita itsessäni peilaan läheisistä? Osaanko ottaa vastuun omista tunteistani ja osaanko erottaa ne toisen tuntemista tunteista? Kannanko sisälläni uskomuksia ja oletuksia, jotka eivät oikeasti pidä paikkaansa, ja jotka vääristävät omaa toimintaani, ja vaikuttavat osaltaan toisen ihmisen kohtaamisessa?

“Muista halata päivittäin, ja kertoa läheisillesi kuinka tärkeitä he sinulle ovat!”

Läheisyys luo yhteenkuuluvuuden tunnetta, johon kaikki pohjautuu. Ollaan samaa heimoa, seistään vankasti toisen vieressä ja mennään yhdessä läpi niittyjen ja suonsilmäkkeiden. Sen tietää, kun sielut soittavat samaa sinfoniaa, ja toki pienet riitasoinnut kuuluvat jokaisen elämään kasvattaen ja pakottaen laajentamaan omaa näkökulmaa.

Luottamus parisuhteessa rakentuu pienistä merkityksellisistä hetkistä pala palalta sekä konkreettisten tekojen kautta. Koska se on kaunis ja hauras, särkyy se usein silmänräpäyksessä. Epäluottamus suhteessa on synkkä varjo, jota ei ehkä koskaan saa täysin poistumaan. Tekoja eikä sanoja saa tekemättömiksi, ja edessä on usein kivinen tie. Voisin kuvitella, että tällaiseen tapahtumaan ajaudutaan, jos moni asia parisuhteessa on jo valmiiksi epävakaalla pohjalla.

Toteutuuko parisuhteessasi avoimuus, rehellisyys, rentous, hyvä keskusteluyhteys, luottamus, toisen huomioon ottaminen ja omien tunteiden sanoittaminen puolin ja toisin? Tuntuuko joku näistä kohdista hankalalta? Oletko pohtinut, mistä se voisi johtua? Kuinka usein läheisyys toteutuu suhteessanne ja minkä olomuodon se ottaa?

Upea runotar Musta Muusa on kirjoittanut runon nimeltä Kiihkeän kaipauksen esiinmarssi, jota lainaan tähän:

“

Kuinka voin kaivata sinuun
Sinne missä olen ollut vasta mielikuvitukseni villissä tanssissa
Kaihoisassa kosketuksessa
joka samettiyössä sukeltaa kohti,
suuntaasi

Astuessasi lähemmäs
En pysty rauhoittumaan

Ollaan vielä hetki näin
Aavistuksen ja ojennuksen päässä toisistamme

Ajallaan ihomme voivat viestittää sen
Mikä yksinäisinä öinä
Hiljaisina, värisevinä huokauksina
On välillämme jo matkannut minusta sinuun

Päästän sinut, ja murtaudun läpi
Hengityksesi hengityksessäni
En halua havahtua en särkeä tätä säiettä

Samettiyö kätkee sisäänsä vavahtelevan voiman
Väliimme ei mahdu kuiskauskaan

“
- © Musta Muusa

Musta Muusan runosta on aistittavissa mielestäni ihanasti ajatus läheisyydestä; siitä kuinka se syntyy energiana kahden ihmisen välille, siirtyy ajatuksesta aistein havaittavaksi ottaen lopulta konkreettisen muotonsa. Kauniit mielikuvat antavat tilaa jokaisen omakohtaiselle kokemukselle, ja saavat lukiessa ihon väreilemään, ja kaipaamaan kosketuksen tuomaa mielihyvää. Mitä runo sinussa herättää?

Rehellinen, luottamuksellinen ja avoin keskusteluyhteys puolisoon harvoin ajaa suhdetta kriisiin, niin kauan kuin on olemassa yhteisiä unelmia, sopiva kauhallinen hyrisyttävää intohimoa ja luja tahto toteuttaa jokapäiväistä elämää yhdessä. Kiitollisuus lepää niissä ilon pilkahduksen kohdissa, kun tunnemme olevalle yhtä rakkaidemme kanssa. Muista halata päivittäin, ja kertoa läheisillesi kuinka tärkeitä he sinulle ovat! ♥

Iloa ja läheisyyttä päivääsi! ♥ Karoliina

Metsänpeitto-video, osa 2

Ajattelinkin näpytellä teille tämän toisen osan musavideon making of-meiningeistä ihan tähän julkaisupäivän kynnykselle, joka on siis ihan justiinsa perjantaina 8. syyskuuta. Linkin löydät lopusta!

Niina Annikan Metsänpeitto-single julkaistiin syyskuun ensimmäisenä päivänä. Täältä pääset kuuntelemaan upean biisin: KLIK!

Singlen kansikuva syntyi jo kesäkuun alussa, kun olimme kuvaamassa tupasvillojentäyteisellä kuivahkolla suolla musiikkivideoon materiaalia, ja aivan lopuksi tuli yllättäen tunnelma, joka oli pakko saada tallennettua valokuvaan. Siinä hetkessä kiteytyi Metsänpeitto. Tapahtui jotakin täysin sanojen selittämättömissä olevaa. Aivan kuin aika olisi pysähtynyt siinä kohtaa, ja konkreettinen todellisuus muuttunut pelkäksi energiavärähtelyksi. Se hetki oli niin särkyvä ja katoava, ettei uskaltanut edes hengittää. Kaikki tuossa pysähtyneessä hetkessä oli yhtä.

“Metsänpeitto biisiä tehdessä kuljin mielessäni metsiin ja siellä tervehtimään metsän haltioita ja metsän väkeä. Näin siellä paljon myös naispuolisia ystäviä, joissa asuu tietynlainen metsän henki ♡”

— Niina Annika

“Metsänpeitto vie sinut jonnekin elämän alkujuurille, vavisuttavaan naisen voimaan, joka kumpuaa syvältä ja lävistää rytmillään jokaisen solun. Single on esimakua tulevasta albumista, joka julkaistaan 22. syyskuuta.”

Itse suokuvauksista ei tainnut ihan kauheasti päätyä videoon; valo ei ollut aivan hakemamme ja mulla oli takkuamista kameran takana niin vision, kommunikoinnin, tekniikan kuin itikoidenkin kanssa. Alkukesä oli muuten kuvausten kannalta parasta aikaa, sillä öttiäisiä oli suhteellisen vähän kuivuuden takia. Jo heinäkuun puolella oli metsässä oleminen aivan tuskaa, kun yhtä kättä söi ainakin 10 itikkaa kerrallaan suihkituista myrkyistä huolimatta. Siinä ei videokuvailuista tullut yhtikäs mitään. Muutenkin täytyy todeta ettei yksikään sääennuste pitänyt koko kesän aikana paikkaansa. Yllätyksiä riitti jokaiselle kuvauskerralle.

Palataan ajassa kesäkuun alkuun.

Aloitimme kuvauksien kartoittamisen eräältä lammelta, joka ei sitten kuitenkaan ollut se oikea paikka, vaikkakin kävimme siellä muutamaan otteeseen kuvailemassa ja kuljeksimassa. Ehkä niiden “hukkareissujen” tarkoitus oli meidän tutustuminen toisiimme ja muutenkin visioiden ja ajatusten pyörittely siinä samalla. Viimeisimmällä reissulla lammelle löysimmekin sitten aamunkoitteessa täydellisen kuvauspaikan jonkun matkan päästä, jossa syntyi videon herkät kohtaukset aamuauringon noustessa metsän takaa upealla usvaisella suolammella. Aamu oli kylmä ja Niina oli hurjan urhea astellessa upottavan kasvuston päällä paljain jaloin kuvausten ajan. Hrrrrr!

“Ei sitä nimittäin aina tule herättyä asioikseen klo 3 kuvailemaan suolle, jos ei ole joku HYVÄ SYY ♥️”

— Niina Annika

Noista kuvauksista saatiin ihan uutta energiaa musavideon tekemiseen, kun koimme niin positiivisen onnistumisen aamuyöllä vaille neljä. Kannatti siis lähteä aikaisin liikkeelle vaikka ensimmäinen kuvauspaikka olikin huti!

Seuraavat pari keikkaa teimme erääseen äärettömän kauniiseen kuusien asuttamaan sammalmetsään, mutta kummallakaan kerralla kameraan ei tallentunut kauheasti mitään käyttökelpoista materiaalia. Ensimmäisellä kerralla meiltä valon vei lähestyvä ukkonen ja alkava sade, ja toinen kerta meni nälkäisen itikkaparven armoilla ihan pipariksi. Emme myöskään saaneet toteutettua tiettyjä visioita puutteellisten varusteiden takia.

Yllä screenshotteja metsäseikkailuistamme sammalmetsästä.

Tässä teaserissä näkyy hyvin yksi todella spontaani hetki, kun en antanut minkään jalustan, käsien vapinan tai muun kameran yhteen paikkaan sitovan asian häiritä, ja sain tallennettua aivan upeita kohtia Niinan antautumisesta suonaisen roolissa. Tilanne oikein imaisi minut mukaansa, ja sen tiesi jo siinä hetkessä, että nyt tuli timanttia!

Loput oikeat paikat videon kuvaamiselle löytyivätkin yllättäen ja yllättävän läheltä. Sen suuremmilta kommelluksiltakin vältyttiin. Joka kerta ratkaisevaa osaa näytteli toki valo ja sen suunta oikeassa paikassa oikeaan aikaan, koska kuvasimme pelkästään luonnonvaloon turvautuen. Loppukesän matalalta paistavaa aurinkoa ei kyllä voita kauneudellaan mikään. Se inspiroi suuresti meitä molempia.

“Joskus käy niin että biisit syntyvät yhdeltä istumalta kuin jonkinlaisen kanavoinnin tuotteena. Metsänpeitto on yksi sellainen. Rummuttelin tulen ääressä ja tuo tietty rytmi (joka kantaa biisin alusta loppuun) oli se punainen lanka, jonka ympärille kaikki kutoutui.”

— Niina Annika

Parasta koko projektissa oli löytää joku intohimoilleen yhtä omistautunut ja heittäytyvä tyyppi, kuin minäkin olen ja eritoten siitä kaikesta kummunnut ystävyys. Yhteiset seikkailumme jatkuvat taatusti; tämä on vasta alkua. :-) Kiitos Niina luottamuksesta!

Alla vielä viimeisen kerran esimakua perjantaina julkaistavasta musiikkivideosta, jonka Niina on itse editoinut. Aikaa siihen taisi hurahtaa noin 40 tuntia.

Tule mukaan seuraamaan meidän omia sekä yhteisiä projekteja:
Instagram @niinaannikamusic ja @valokuvaajakaroliinagavrilov sekä YouTubessa @niinaannika.

—> linkki Metsänpeitto musiikkivideoon!

Metsänpeitto-video, osa 1

Voihan vitsi meillä on ollut tänä kesänä ihan mieletön prokkis Niina Annikan kanssa! Nimittäin toinen yhteistuumin toteutettu musavideo. Meikäläinen kameran takana, Niina tietenkin videolla esiintyen, luontoa videokuvaten ja editointiduunin puurtajana. Niinalla on ollut palo tehdä videoita jo lapsuudesta asti, ja nyt hän pääsee luomaan visioitaan todeksi. Kuinka mahtavaa! Lisäksi hän on lahjakas muusikko, joka omaa maagisen äänen värin, alkuvoiman rytmit, jotka keinuttavat syvälle koskettaviin kappaleisiin, ja Niina on muutenkin kokonaisvaltaisen upea ilmestys, joka jaksaa hämmästyttää rohkealla ja aidolla heittäytymisellään kerta toisensa jälkeen. Kuvaajan unelma suorastaan! Aa että. *liikutuksen kyynel*

Meidän yhteinen taival videon parissa alkoi, kun Niina laittoi mulle keväällä viestiä, että pääsisinkö jeesimään Botanialle videon kuvaamisen merkeissä. Ajatukseni oli ensin että JAIKS! Huijarisyndroomani nosti kapisen päänsä: “Enhän minä ole millään lailla meritoitunut videon parissa, ja kun kaikki nämä vuoteni ovat menneet valokuvaukseen ja perheeseen keskittyen, niin eipähän siinä ole jäänyt aikaa millekään muulle”. Ja näiden lisäksi muita koottuja selityksiä. Vaikkakin muistan monessakin kohtaa miettineeni, että mä alkaisin puuhailla enemmän videon parissa. Ihan vaan siksi, koska välillä (usein) on niitä hetkiä, joissa kuva ei riitä kertomaan kaikkea mitä liikkuvan kuvan avulla taas saavuttaa. Todettakoon kuitenkin, että videon kuvaamisessa joutuu laittamaan aivot aivan eri asentoon, kuin stillejä paukutellessa. Se lienee ollut myös yksi tekosyyni olla sekaantumatta videoasioihin tutisevien käsieni lisäksi. Botanialla kuvatuista materiaaleista Niina editoi ensimmäisen yhteistyössä toteutetun “Se on jotain uutta” -musavideon, ja tuo hyvän mielen biisi on esimakua Niina Annikan tulevalta albumilta, joka tulee syksyllä 2023 ulos.

Metsänpeitto puolestaan vie kuulijansa jonnekin elämän alkujuurille, vavisuttavaan naisen voimaan, joka kumpuaa syvältä ja lävistää rytmillään jokaisen solun. Se vie rauhoittumaan metsään, raivoamaan suolle, tanssimaan alkukesän suolampimaisemaan luonnon sykleihin kietoutuneena, kurkotellen kohti omaa sisäistä paloa, ja ennen kaikkea se vie valoon. Singlen julkaisupäivämäärä on 1.9.23. ♥️

Iso kiitos ja halaus Niinalle, kun avasit mulle portit videon maailmaan ja vieläpä musiikkivideon, josta mulla oli kokemusta yhtä paljon kun presidenttinä olemisesta! Vielä en ole sen kummemmin editointihommiin aikonut ryhtyä (liikaa mun aivokapasiteetille tässä kohtaa), muutamaa menneisyyden projektia lukuunottamatta. Niina on hoitanut sen puolen varsin mallikkaasti, ja hänen visiot tulevat kyllä syvältä sielun syövereistä. Olen niitä visioita yrittänyt parhaani mukaan saada taltioitua, ja ollaan kyllä hyvinkin intuitiivisesti toteutettu kuvauksia, joista meille on kertynyt aivan mielettömiä muistoja tämän kesän osalta! Tunnelmia on riittänyt aina epätoivosta ja turhautumisesta lähtien herskyviin riemun kiljahduksiin ja rämänauruihin. Ollaan lähdetty kuvausreissuille illan suussa ja aamun sarastaessa, eikä unta ole tarvinnut etsiä kotiin saavuttaessa! On itseasiassa ollut jopa ikävä Niinaa (minähän en osaa ikävöidä ketään), kun hän on reissannut esiintyen ympäri Suomea koko kesän ajan ja sen jälkeen piru vie piiloutunut editointiurakkansa taakse ollen tavoittamattomissa arjen hömpötyksiltä. Pus och kräm, sä oot super!

Laita seurantaan Instassa @niinaannikamusic. Meikäläisen löytää @valokuvaajakaroliinagavrilov.

Lisää teasereitä seuraavassa blogitekstissä (osa 2), jonka ajattelinkin jo kirjoitella ennen varsinaisen videon julkaisua. Ellei mieleni tee tepposen, ja unohdan kirjoittamisen lisäksi myös oikean nimeni. Kuullaan!